Ilomantsin kelkkaurat

Hei, vaikka kuluva talvi on ollut lievästi ilmaistuna erikoinen niin Ilomantsin aluella on hyvä mahdollisuus kelkkailla.

Paras lumitilanne on tietenkin Naarvan aluella ( 50-70 cm) mutta myös niinsanottu Hattuvaaran lenkki on hyvin ajettavissa ja myös enemmän ajettu aiemmilla viikoilla joten sillä on kovempi pohja jonka päälle on satanut uutta lunta viimeviikon aikana.

Oudon talven seurauksena urastolla on hyvä olla tavallista varovaisempi ja ottaa huomioon, että edellä ajava voi rikkoa olemassa olevista ojista jään kun vedet ovat normaalia korkeamalla ja vettä voi olla myös tavallisesta poikkeavissa paikoissa.

Naarvasta Louhikosken laavulle ja siitä noin 20km Lieksaan päin on ajettu viikolla 9, siellä siis on eniten lunta ja se on mukavan pehmeää vaikkakin kantavaa.

HUOM ! malttakaa nopeus koska metsäautoteiden raviojat ovat sulia ja myös sillattomat poikittaisojat voivat pettää kelkan alla.

Reittitiedote Ilomantsi/Hattuvaara

Ilomantsin Hattuvaarassa suoritetaan sähkölinja-alueen raivausta Taistelijan talon ympäristössä

viikolla: 4-5 josta aiheutuu vähäistä haittaa kelkkauralle työviikon aikana.

Huomioikaa turvallisuus myös muualla urastolla voi olla lumen kaatamia/katkomia puita.

Jääalueella pysytelkää noin 5-6m sisällä viehkoilla merkatulla reitillä (mahdollistaa kevyen tampparin ajon jäällä )